Eurobarometri: syrjintää hieman aiempaa vähemmän
Viimeksi päivitetty 01.02.2010 12:08
Vuoden 2009 lopussa julkaistun Eurobarometrin mukaan syrjintää kokeneiden määrä oli Suomessa vähentynyt hiukan. Vuonna 2009 syrjintää tai häirintää oli kokenut 12 prosenttia suomalaisista, kun vuonna 2008 vastaava luku oli 15 prosenttia. Kuten edellisenäki vuonna, eniten syrjintää oli koettu iän perusteella. Suomalaiset pitivät muita eurooppalaisia yleisemmin laajalle levinneenä syrjintää etnisen alkuperän (Suomi 72 %, EU 61 %), iän, vammaisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Suomalaisista 83 prosenttia uskoi talouskriisin lisäävän syrjintää iän perusteella työmarkkinoilla. Myös etnisen alkuperän, vammaisuuden, sukupuolen, uskonnon tai vakaumuksen sekä seksuaalisen suuntautumisen osalta yli puolet vastanneista uskoi talouskriisin lisäävän syrjintää. Suomen luvut olivat kaikkien kysyttyjen syrjintäperusteiden osalta kolmen korkeimman joukossa.
Raportti ja yhteenveto syrjintäkokemuksista Suomessa löytyvät yhdenvertaisuus.fi-sivustolta.











