Ihmisoikeusliitto
Viimeksi päivitetty 23.08.2009 13:42
Ihmisoikeusliitto ry (Förbundet for Mänskliga Rättigheter r.f., Finnish League for Human Rights) on vuonna 1979 perustettu ja 1980 rekisteröity puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yleinen ihmisoikeusjärjestö. Ihmisoikeusliitto jatkaa 1935 perustetun Ihmisoikeuksien liiton työtä.
Alusta lähtien liiton tehtävänä on ollut edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ja tunnettavuutta sekä vastustaa ihmisoikeusloukkauksia. Liiton päätoiminta-alue on Suomi, mutta liitto seuraa myös ihmisoikeuksien kansainvälisiä suojamekanismeja ja pyrkii vaikuttamaan Euroopan unionin, Euroopan neuvoston ja Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuspolitiikkaan.
Ihmisoikeusliitto on asiantuntijajärjestö, jonka toiminnan lähtökohtana on oikeuspohjainen lähestymistapa. Toiminnan pohjana ovat Suomen perustuslain turvaamat perusoikeudet ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Ihmisoikeusliiton arvot perustuvat kaikkien ihmisten vapauteen, tasavertaisuuteen ja hyvinvointiin.
Ihmisoikeusliitto on ihmisoikeusliittojen kansainvälisen keskusliiton, Féderation Internation de Droit des l’Hommes (FIDH), jäsen ja eurooppalaisen ihmisoikeusjärjestön, The European Association for the Defense of Human Rights (AEDH), yksi perustajajäsenistä.











