Tutkimukset ja selvitykset
Viimeksi päivitetty 14.10.2010 07:26
Ihmisoikeusliitto tekee tutkimuksia ja suppeampia selvityksiä ajankohtaisista ja ihmisoikeuksien kannalta tärkeistä aiheista. Näkökulmana on pääsääntöisesti asian tarkasteleminen ihmisoikeussopimusten ja niiden soveltamisen kannalta.
Ihmisoikeusliitto on toiminut EU:n perusoikeusviraston (European Union Agency for Fundamental Rights, FRA) kansallisena yhteyskeskuksena vuodesta 2000. Kansalliset yhteyskeskukset tuottavat perusoikeusvirastolle vertailukelpoista tietoa perusoikeustilanteesta EU:n jäsenmaissa. Kukin kansallinen yhteyskeskus kokoaa vuosittain muun muassa kattavan raportin oman maansa tilanteesta rasismin ja etnisen syrjinnän suhteen sekä tuottaa temaattisia raportteja. Perusoikeusvirasto kokoaa kansallisten selvitysten pohjalta koko EU:n käsittäviä raportteja. Ihmisoikeusliitto on osallistunut myös muihin perusoikeusviraston ja Euroopan komission rahoittamiin tutkimushankkeisiin.
Uusimpia Euroopan unionin perusoikeusvirastolle tehtyjä tutkimuksia
- The duty to inform applicants about the asylum procedure: the asylum-seeker perspective
- Access to effective remedies: the asylum-seeker perspective
- The situation of Roma EU citizens moving to and settling in other EU Member States
- Housing conditions of Roma and Travellers in the European Union - Comparative report
- Annual Report 2009
Ihmisoikeusliitto tekee lisäksi tutkimuksia ja selvityksiä tilaustyönä tai omasta aloitteestaan. Uusimmat selvitykset ovat käsitelleet muun muassa uskonnonopetusta ihmisoikeusnäkökulmasta, syrjintää työelämässä sekä vapaaehtoista paluuta ihmisoikeutena.
Ihmisoikeusliiton omat julkaisut ja selvitykset > Julkaisut











