Vaikuttamistyö
Viimeksi päivitetty 09.12.2011 15:13
Ihmisoikeuksien toteutuminen edellyttää tehokasta toimeenpanoa. Ihmisoikeusliitto antaa lausuntoja ja tekee esityksiä havaitsemiensa epäkohtien korjaamiseksi muun muassa valtioneuvostolle, valtionhallinnolle ja eduskunnalle. Samanaikaisesti liitto pyrkii vaikuttamaan asiaa valmisteleviin ja päätöksentekoon osallistuviin virkamiehiin. Tietoa ongelmista levitetään myös tiedotusvälineiden kautta.
Liitto vaikuttaa Suomen hallituksen ihmisoikeuspolitiikan muodostamiseen ja kehittämiseen. Vaikuttamistoimintaa tehdään aktiivisesti niissä työryhmissä sekä neuvottelu- ja toimikunnissa, joissa liitto on edustettuna. Tarvittaessa ja voimavarojensa mukaan liitto kokoaa myös itse työryhmiä tiettyjä ihmisoikeuskysymyksiä varten.
Ihmisoikeusliitto on edustettuna useissa työryhmissä, esimerkiksi
- Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnassa
- Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa
- Etnisten suhteiden neuvottelukunnassa
- Vammaistsen ihmisoikeuskeskuksen neuvottelukunnassa
- Vähemmistöasiain neuvottelukunnassa
- Maahanmuuttoviraston neuvottelukunnassa
- Syrjinnän seurantaryhmässä ja
- Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpanoa seuraavassa kansalaisjärjestötyöryhmässä.
Ihmisoikeusliitto vaikuttaa monessa järjestössä. Liitto on
- Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiön (KIOS) perustajajärjestö
- Pakolaisneuvonnan jäsenjärjestö
- Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (KEPA) jäsen
- Suomen One World portaaliyhdistyksen jäsen
- Féderation Internation de Droit des l’Hommes (FIDH) -järjestön jäsen ja
- The European Association for the Defense of Human Rights (AEDH) -järjestön jäsen.











